Luuntiheyden mittaaminen

Paras tapa selvittää luuston kunto, on mittauttaa se. Luuntiheyttä mitataan ultraäänimittauksella (QUS) tai röntgenmittauksella (DXA). Molemmilla tavoilla mitata on omat hyvät puolensa, mutta molemmat ovat luotettavia ja kivuttomia tapoja mitata luuston tiheys. 

Luuntiheyden mittaus Ultraäänilaitteella

 

 

 

 




 

 

 

 

 

 

 

LL Jukka Huopion väitöstilaisuus

Aika: 17.06.2005 klo 12:00
Paikka: KYS, opetusrakennus, Audi 2

Lääketieteen lisensiaatti, erikoislääkäri Jukka Huopion kirurgian alaan kuuluva väitöskirja Predicting Fractures in Middle-Aged Women (Murtumien riskitekijät keski-ikäisillä naisilla) tarkastetaan Kuopion yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa perjantaina 17.6.2005 klo 12 alkaen Kuopion yliopistollisen sairaalan opetusrakennuksen Auditoriossa 2.

Vastaväittäjänä tilaisuudessa toimii dosentti Eero Hirvensalo Helsingin yliopistosta ja väitöstilaisuuden valvojana professori Heikki Kröger Kuopion yliopistosta.

Murtumien riskitekijät keski-ikäisillä naisilla

Matala luuntiheys murtumien syynä vain osalla

Murtumat kuormittavat huomattavasti terveydenhuoltoa kaikkialla länsimaissa. Murtumien määrä on toistaiseksi ollut kasvussa etenkin Suomessa ja skandinaavisissa maissa. Kohti vaihdevuosia mentäessä naisten luunmurtumariski alkaa selvästi kohota. Syynä tähän ovat osittain hormonitoiminnassa tapahtuvat muutokset, jotka johtavat luun heikentymiseen. Kuitenkin osteoporoosin eli luukadon esiintyminen vaihdevuosi- iässä on vielä varsin harvinaista, minkä vuoksi murtumien lisääntymiselle on olemassa muitakin selittäviä tekijöitä.

Tuoreessa väitöskirjatyössä lääketieteen lisensiaatti, ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Jukka Huopio osoitti, että matala luuntiheys, erilaiset yleiset pitkäaikaissairaudet ja etenkin kroonisten sairauksien kertyminen, hormonikorvaushoidon puuttuminen ja aikaisemmin sairastettu murtuma voivat ennustaa murtuman syntyä tässä ikäryhmässä. Sen sijaan luuntiheydessä tapahtuvat pitkänkään aikavälin muutokset eivät näyttäisi olevan yhteydessä murtumariskiin. Lisäksi kantaluusta tehty edullinen ultraäänimittaus osoittautui luotettavaksi keinoksi arvioida murtumariskiä. Ultraäänimittausta voidaan käyttää hyvin luuntiheysmittauksen sijasta murtumariskiä arvioitaessa tässä ikäluokassa. Suurin osa murtumista tapahtuu tässä ikäluokassa kuitenkin naisilla, joilla oli normaali tai vain hiukan alentunut luuntiheys.

Tutkimus kuuluu laajempaan kuopiolaiseen väestöpohjaiseen osteoporoosi- ja murtumatutkimukseen (OSTPRE-tutkimus). Väitöskirjatyössä selvitettiin iältään lähtövaiheessa 47-56 –vuotiaiden naisten murtumien vaaratekijöitä pitkittäistutkimuksessa. Tutkimusryhmä koostui yli 3000 naisesta, joille suoritettiin luuntiheysmittaus lanneselästä ja lonkasta kahteen otteeseen, minkä lisäksi osalle tehtiin myös kantaluun ultraäänimittaus. Toistettujen postikyselyjen avulla kerättiin tietoa vaaratekijöistä ja murtumista. Seuranta-ajat olivat keskimäärin 2.5 – 3.5 vuoden mittaisia, joiden aikana syntyneet murtumat rekisteröitiin.

Tutkimus osoitti selvästi, että alentunut luuntiheys on merkittävä riskitekijä murtumille etenkin silloin, kun siihen liittyy muita vaaratekijöitä. Yhden keskipoikkeaman alentuma luuntiheydessä lisää murtuman ilmaantuvuutta noin 40 prosentilla. Muiden riskitekijöiden mukaantulo voi kuitenkin moninkertaistaa murtumavaaran. Toisin sanoen matala luuntiheys vahvistaa muiden riskitekijöiden merkitystä. Yhtälailla useatkaan riskitekijät eivät lisää oleellisesti murtumariskiä ilman alentunutta luuntiheyttä.

Ultraäänimittauksen merkityksestä murtumariskin arvioimisessa ei ole ollut aiemmin julkaistua suomalaista tutkimusta. Nyt voitiin kuitenkin osoittaa, että matala ultraäänimittaustulos on vähintään yhtä vahva riskitekijä murtumalle, jollei parempi, kuin matala luuntiheys. Ultraäänitutkimusta voidaankin suositella käytettäväksi yksinkertaisuutensa ja edullisten käyttökustannuksien vuoksi esimerkiksi terveyskeskuksissa, joissa luuntiheysmittausta ei ole saatavilla. 


Luuntiheysmittauksia tai ultraäänimittauksia ei suositella tehtäväksi seulontamielessä ilman tarkkaa riskitekijäarviointia, koska näiden kyky erotella murtumapotilaat murtumattomista on heikko. Tämän vuoksi potilaita tulee ohjata mittauksiin vasta muun riskitekijäkartoituksen jälkeen perustellusti.

Kuopion yliopiston julkaisuja D. Lääketiede. ISBN 951-27- 0380-7

Lisätietoja

Jukka.Huopio
Kuopion yliopistollinen sairaala
kirurgian klinikka/ortopedia ja traumatologia
puh. (017) 173 311, sähköposti: jukka.huopio@kuh.fi

Url:

www.uku.fi/vaitokset

 

 

 

 

Kuopion yliopisto, PL 1627, 70211 Kuopio, vaihde: (017) 162 211, s-posti:etunimi.sukunimi@uku.fi

 

    

 

Suomen Luustonkuto mittaa luuntiheyttä ultraäänilaiteella. Laite on helposti liikuteltava jonka johdosta se soveltuu hyvin seulontaan.  Se ei vaadi välttämättä lääkärin lähetettä ja on edullinen.

 

Luuntiheyden mittaus Röntgen-laitteella

Röntgensäteilyyn perustuvalla DXA – laitteella voi mitata luuntiheyden lisäksi myös vartalon rasvan ja lihaskudosten määrän. Luuntiheys mitataan yleensä lannerangasta ja reisiluun yläosan kohdalta. Mittausmenetelmä on yleisesti käytössä sairaaloissa ja lääkäriasemilla. Johtuen laitteen koosta ja tilan vakaasta lämpö - ja kosteus vaatimuksista Dexa – laite asennetaan kiinteästi.

Tutkimuksia luuntiheysmittauksesta röntgenillä täältä.